sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Siirin Niiskuneiti

2.2.2010
Eilen kuulin, kun kummityttö oli puhelimessa selvittänyt seuraavaa: "Siiri söi eilen kakkua ja keksiä, oli vieraita. Minna teki kakun, oli hyvvää. Siinä oli Muumikin päällä". Ihana kuulla tuollaista!

Kummityttömme täytti 2-vuotta ja sain kunnian tehdä hänelle täytekakun. Koska hän pitää kovasti muumeista, otin mallia Kakkupaakarilta ja tein Niiskuneiti-kakun. Ihmetellen tuli suusta:"Muumi", kun äitinsä kysyi mikä kuva siinä kakussa on.
Tein ensimmäistä kertaa gluteenittoman kakun, jottei yhden vieraan tarvinnut tuntea oloansa ulkopuoliseksi.

Ohje löytyi Feetun sivuilta ja on suoraan sieltä:
Tässä kuuden munan, eli n. 18 hengen kakunpohja, joka tehty 24 cm:n vuokaan.
1½ lasia eli 6 munaa (minulla käytössä Iittalan Kartio-lasit)
1½ lasia sokeria
1 lasi gluteenitonta jauhoseosta
½ lasia perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Vuokan voiteluun juoksevaa margariinia ja gluteenittomia korppujauhoja.
Paista 175 astetta n. 40-60 min. Laita noin puolen tunnin kohdalla kakkupohjan päälle leivinpaperi, jotta pinta ei palaisi. Älä aukaise aikaisemmin uunia, sillä muutoin kakku läsähtää.

Täytyy kyllä sanoa etten huomannut maussa mitään eroa tavalliseen, rakenne ehkä oli mielestäni jopa pehmeämpi! Kakun välissä oli mansikkahilloa ja kermarahka sekoitusta, kostutus oli vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Kaikki oli myös laktoosittomia eli kakku oli gluteeniton ja laktoositon.
Niiskuneiti oli tehty sokerimassalle, täällä tarkemmin.
Ruusut lähempää, ruusut ja lehdet oli marsipaanista. Lehtiin vähän laitettu vihreää tomuväriä ja Niiskuneidin nilkkarenkaaseen kultaista tomuväriä.
Pursoturharjoittelun tulosta: Koripunos ja lehtityllat, idea napattu Taikina Taivaalta. Kerma värjätty nestemäisellä punaisella värillä.

Aikaisemmat kommentit:
Pioni kirjoitti 01.02.2010 - 15:01
Ihanan söpöläinen kakku! Hienot pursotukset.

Tapani kirjoitti 02.02.2010 - 14:52
On Siirillä mukava täti :)

MinnaT kirjoitti 03.02.2010 - 12:03
Kiitos Pioni, itsekin olin tyytyväinen tähän kakkuun ja kummilapsen ilme on paras kiitos! :)

Tapani, eikös se oo yks tädin tehtävistä... ,D

Anu/Makeaahyvää kirjoitti 07.02.2010 - 13:05
Tulin vastavierailulle ja kylläpä täältä löytyi ihana Muumi-kakku, todella kaunis :) Linkitin sinut.

Leena kirjoitti 08.02.2010 - 17:13
Namin näköinen kakku!! Kiitos kun osallistuit meidän sivujen kilpailuun ...laitoin sähköpostia tulemaan!

Katja kirjoitti 12.02.2010 - 14:16
Hieno kakku ja kaiken lisäksi oli hyvän makunen :)! Siiri kyllä kakkunsa tunnistaa, kun ollaan täältä käyty ihailemassa :)! Kiitokset vielä kummitädille :)!

tiistai 26. tammikuuta 2010

SLY9 kierroksen viimeinen paketti

saapui tänään!

Aiheena oli kysymys:
"JOS OLISIT LEIVONNAINEN, NIIN MIKÄ LEIVONNAINEN OLISIT, OLISIKO SINUSSA TÄYTETTÄ TAI KUORRUTUSTA JA KUINKA SINUT OLISI KORISTELTU"
Ja vastaukseni oli: "Muffinssi suklaasisuksella nompparellein koristeltuna, taikinaksi käy kaikki :)"

Ja tällaisen paketin SLYni lähetti:
- kirjavia nomparelleja
- karamelli koristerae (en olekaan ennen käyttänyt)
- Marianne-suklaarakeita (nää on aivan ihania! saa nähdä ehtiikö mihinkään leipomukseen)
- Pandan Hurmaava Tumma (aivan ihanaa kans!)
- muffinivuokia, joissa on sellaisia suklaapilkkuja

Ystäväni halusi näköjään vielä pysyä salaisena, kun mukana ei ollut mitään "paljastus korttia"
Jännityksellä odotan kuka "paljastuu pakettien takaa"

Aikaisemmat kommentit:
SLYsi Emka kirjoitti 28.01.2010 - 13:31
Hienoa että paketti löysi ehjänä perille. :) Kortti jonka piti olla paketissa mukana oli äidin pikkuapurin toimesta päätynyt hänen leikkeihinsä ja huomasin tämän varkauden auttamatta liian myöhään.

MinnaT kirjoitti 28.01.2010 - 13:57
Kiitos Emka jännittävästä ja mukavasta kierroksesta :)

Uusia aluekokeiluja ja testauksia

Kokeilin viikonloppuna itselleni uusia aineksia ja tekotapoja, pitäähän sitä joskus harjoitellakin!

Tämä kakku oli nyt pyhitetty kokonaan pursotuksille, kun haluais oppia uusia pursotustyylejä. Samalla sain tyhjentää "koristevarastoani" hieman. Tämän kakun ansiosta opin koripunos-pursotuksen ja lehtityllalla kakun päälle sellaisen laine-pursotuksen. Niitä nyt pariin seuraavaan kakkuun että menee "selkärankaan" ja sitten taas uutta opettelua.
Tähän kakkuun testasin valmista kaupan neliön mallista kakkupohjaa, siinä oli kolme kakkupohjaa eli täytevälejä tuli kaksi. Niihin laitoin pelkästään kaupan mansikkahilloa mutta se riittikin; hillo oli niin makeaa. "Kermaksi" ostin Sunnuntain Kuohkeaa vispiä, mutta en oikein tykänny siitä eli taitaa jäädä jatkossa ainakin mulla kaupan hyllylle. Kakku oli muuten tosi hyvää, vaikka olikin valmis kaupan kakku. Maisteltiin miehen kanssa sunnuntaina ja maanantaina vein loput töihin. Ja kakku katosi!!
Pursotuksiin ostin kuitenkin FloraVispiä, joka onneksi peitti Sunnuntain KuohkeanVispin maun. FloraVispiä värjäsin nestemäisellä elintarvikeväri punaisella, josta tuli vaaleanpunaista sekä keltaisella tomuvärillä, siitä tuli tuollaista oranssinruskeahkoa.
Ostin myös tuollaisia suklaalehtiä ja suklaasydämiä (näkyy ylemmissä kuvissa paremmin), mansikat on "varastosta".
Lakuista yritin tehdä sellaisia lakusuikaleita, millaisia on oikeiden konditorioiden tekemissä kakuissa joskus päällä. Osa onnistui, osa ei, ilmeisesti pitäisi olla terävämpi veitsi... Pikkukukat on varastosta kans.
Pursotus harjoituksia
Edelleen harjoitusta. Kokeilin myös pursotusta useammalla värillä, en ihan saanut itseäni miellyttävää tulosta, koska en osannut "värikermaa" laittaa oikein reunoille mutta kyllähän tuossakin näkyy useampi väri.
Ruusut varastosta

NIISKUNEITI
Kokeilin ensimmäistä kertaa maalausta, kun kummitytöllä on viikonloppuna synttärit ja hän tykkää muumeista
Maalasin Niiskuneidin sokerimassalle nestemäisillä elintarvikeväreillä. Vielä pitäisi kimalletta töpötellä... Tää maalaus olikin yllättävän helppoa ja hauskaa ja saa aika hienoja koristeita. Mulla vaan on hyvä olla tällaisia yksinkertaisia, kun en oo oikein hyvä piirtämään ja värittelemään kolmiulotteisesti.

RUUSUNNUPPU
Synttärikakkuun kokeilin myös tällaista ruusunnuppua ja itse ainakin oon tyytyväinen tulokseen. Mieskin sanoi sen nähdessään "Ompa hieno" ihailevalla äänensävyllä.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Eelin traktori kakku

Nyt tulee kuva pläjäys!

Kummipoika täytti 3 vuotta ja pitihän miehen alulle traktorikakku tehdä. Sattui vielä niin hyvin, että viereisellä pellolla oli sininen traktori lumen peitossa!
Traktori 10 munan ja tehty suorakaiteen muotoisella irtoreunavuolla ja siitä leikelty. Kiitos Justiina vinkistä!
Peräkärry 4 munan ja osa renkaista jämäpaloista, osa pakasteesta otetusta varakakusta, eli olisko yhteensä menny 16 munaa...

Kookoshiutaleet "lumena", toffeelumipallo karkkeja "lumipalloina/kasoina". Kaikki koristeet marsipaania, paitsi renkaiden mutterit, vetokoukku, vinkkarit ja "pakopiippu" sukulakua. Kostutus vaniljamaidolla ja välissä kaupan Blå Blandin suklaa- ja mango-passion mousset, jotka tehty FloraVispiin, vinkki otettu Kaurislapsen kakkuja-blogista.
Äitinsä sanoja lainatakseni: "Sankari taitaa miettiä, voiko tuota kakkua ees syödäkään?!"
Palaset "maustumassa"
Renkaat vielä ilman muttereita. Päällinen on marsipaanin ja Kick-karkkien sekoitusta.
Valmiina kuljetukseen
Traktori
Peräkärry
Rekkari

Aikaisemmat kommentit:
Nina kirjoitti 19.01.2010 - 17:30
Hieno ;)

Pioni kirjoitti 19.01.2010 - 18:53
Mahtava traktori!

Justiina kirjoitti 13.02.2010 - 20:23
Huomasin nyt vasta että olit piipahtanut blogissani joskus tammikuun puolella... Tää kakkubloggailu meinaa tällä hetkellä jäädä muiden kiireiden jalkoihin... :(
Kiva että löysit sieltä vinkkejä kakkuusi! Traktoristahan tuli mahtava, peräkärry ja kaikkia! :D

Kebabia

Yhteishyvän numerossa 11/09 oli kebalihan ohje ja sitä on tehny mieli kokeilla, vaikka se aika isotöinen on. No, uunissahan se suurimman osaa on.
Itse tehtyä kebabia ja lohkoperunoita.
EDIT 26.1.2010
Kebabliha
750 g naudan paistijauhelihaa
3 rkl pihvimaustetta
2 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa

Pane jauheliha ja mausteet monitoimikoneeseen, jossa on leikkuuterä. Jauha seosta 10 minuuttia, jotta lihasta tulee kiinteää massaa. Muotoile massasta kostutetuin käsin tanko ja kääri se kaksinkertaiseen folioon. Kypsennä 100-asteisessa uunissa 3 tuntia. Nosta liha uunista ja anna vetäytyä ennen leikkaamista.

Viikonlopun herkuttelua

Toissa viikonloppuna tuli herkuteltua itse tehdyllä pizzalla, REX-kakulla ja pannukakkurullalla.
Pizzasta ei ehtiny ottaa kuvaa, ehti kadota parempiin maisemiin. Täytteenä oli kuitenkin kinkkusuikaleita, jauhelihaa, minitomaatin puolikkaita ja ananas paloja, HERKKUA!

REX-kakku tehtiin hyväksi koetulla Ullan ohjeella. Tällä kertaa kekseinä oli sellaisia neliskulmaisia sokerikaneli -keksejä, niitä kun on jostain kumman syystä ilmestyny kaappiin monta pakettia... Kostuke maitoon en laittanut sokeria ollenkaan, sitä kun kekseissä oli. Keksi antoivat sellaisen jännän kanelisen maun. Suklaa oli tällä kertaa Pandan maitosuklaata, siitä ja keksien kanelisuudesta johtuen ulkonäkö ei tällä kertaa mielestäni ollut niin miellyttävä kuin aikaisemmin mutta hyvää kakku kuitenkin oli.
Monesti oon nähnyt tällaisia "Pannukakkurullia" ja syksyllä oli Pirkan Mitä tänään syötäisiin -lehdessä kans ohje, niin ajattelin kokeilla. Hyväähän tuo oli ja mukavaa vaihtelua tavalliseen pannukakkuun. Kaveriksi laitettiin vielä vanilja jätskiä. Rullasta tuli mieleen sellainen "Lätty kakku", jota pitää kokeilla kun seuraavan kerran lättyjä tekee.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Guinness-kakku

Uutena Vuotena herkuteltiin mieheni pyynnöstä myös tällä kakulla

Kakku oli ihan hyvää mutta koska en ole oluen ystävä, maistui Guinness minusta aika voimakkaasti. Mies tykkäsi ja totesi, että Guinness oluenakin vaatii tottumista, joten ei ihme että se maistui aika voimakkaasti. Ohjetta laitan myöhemmin, pitää tekijältä tarkistaa pari kohtaa, ku mun mielestä se oli vähän outo: tuntu, että aineksia puuttui, jotka kyllä oli itse teko-ohjeessa mainittu...

EDIT 17.1.2010
Ohje suoraan Viivin ja Wagnerin keittokirjasta, suluissa on omat lisäykset, jotka mielestäni puuttuivat

Guinness-suklaakakku
2 ½ dl Guinnesss-olutta
150 g voita
(2 dl sokeria)
1 dl kaakaojauhetta
n. 80 g tummaa suklaata
ripaus suolaa
1 ½ dl ranskankermaa
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria tai vaniljaesanssia (laitoin vaniljasokeria)
6 dl vehnäjauhoja
2 ½ tl ruokasoodaa

Kuorrute:
1 dl tomusokeria
200 g huoneenlämpöistä tuorejuusto, esim. mascarpone
1 ¼ dl ranskankermaa
vaniljasokeria

Yhdistä voi ja paloiteltu suklaa kattilassa, lämmitä miedolla lämmöllä sekoittaen kunnes ne ovat sulaneet tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon Guinness sekä hiven suolaa. Siirrä pois liedeltä. Lisää joukkoon kaakao (käytin VanHoutenin CaCaota, ehkä hieman pehmeämpi tavallisella?) ja sokeri (aineslistassa ei oltu sanottu paljonko, katoin mokkaruutujen ohjeesta tuon 2 dl, kun siinä on yhtä paljon rasvaa ja munia, kun tässä) ja vispaa hyvin sekaisin.

Yhdistä pienessä kulhossa hyvin sekoittaen ranskankerma, munat ja vanilja. Lisää Guinness-seoksen joukkoon. Lisää vielä jauhot ja ruokasooda ja sekoita tasaiseksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun tasapohjaiseen vuokaan ja paista 175 asteessa 45-60 min kunnes kakku on kohonnut ja kiinteä. Kumoa ja jäähdytä kakku.

Kuorrutetta varten vispaa hieman tomusokeria tai siivilöi se, jotta paakut rikkoontuvat. Lisää ranskankerma ja vanilja (sekä tuorejuusto), sekoita tasaiseksi.
Aseta kakku tarjoiluvadille ja levitä kuorrute sen pinnalle. Idea on, että kreemi muistuttaa Guinness-tuopin vaahtoa.

EDIT: Kakku on joululahjaksi saadulla Pentikin Vanilja-kakkuvadilla, kiitos "pukki" toivotusta lahjasta.

Kuva tarkoituksella epäselvä ettei tule mitään "seuraamuksia

Aikaisemmat kommentit:

Kermaruusu kirjoitti 02.01.2010 - 14:21
Onnittelut voittajalle!! Blogissani on sinulle jotain! :) Laita yhteystietojasi sähköpostiini niin laitan pientä pakettia tulemaan.

Elli kirjoitti 08.01.2010 - 13:26
Hei! Tämän bongasin minäkin jostain ja ajattelin kokeilla kun tuo "kura" on miehen lempparia. Mutta hyvä kuulla ettei minun kannata odottaa liikoja...

Jessica kirjoitti 06.12.2010 - 17:36
Halusin kommentoida, että luultavasti parempi versio reseptistä löytyy täältä: http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia/2009/11/12/kaljaa-kakussa/
Kokeiltu on, eikä maistu Guinnesiltä, jos ei kostuta sillä! Paras suklaakakku, mitä ite oon syöny. 2½ dl kaakaojauhetta ehkä tekee sen ;)