perjantai 17. helmikuuta 2012

Banaani-rusinakakku karpaloilla

Ystävänpäiväksi tuli tehtyä tämmöinen Banaani-rusinakakku karpaloilla. Alkuperäisessä ohjeessa oli vain pelkkiä rusinoita, mutta kun minulla oli vielä hieman kuivattuja karpaloita SLY-paketista, niin päätin nekin nakata mukaan. Oikein hyvää ja mehevä kakkua. Mies kysyi sisälle tultaessa, että olenko pipareita leiponut. Eli tällä kakulla saa mukavasti joulun tuoksua ilman pipareita vaikka juhannuksena.

Alkuperäinen ohje on "Pipareista pitsikakkuun" -kirjasta ja on seuraavanlainen:
150 g margariinia
3 dl sokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
5 ruskapilkkuista banaania (mulla 3)
2 dl rusinoita (mulla vajaa dl karpaloita, loppu rusinoita)

Vaahdota rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne sihdin läpi massaan vuorotellen soseutettujen banaanien kanssa, sekoita myös rusinat joukkoon. Kaada massa voideltuun ja korppujauhotettuun 1,8 l:n kakkuvuokaan. Paista kypsäksi uunin alatasolla 175 asteessa, noin 60 minuuttia.
Kakun paiston uudessa NW:n Bavaria-kakkuvuoassa, jonka tilasin tammikuussa, kun netissä olevissa leivontatarvikeliikkeissä oli tammi-ale. Toinen vuoka, jonka tilasin, oli NW:n Heritage-vuoka. Nuita kahta olen jo pitemmän aikaa katsellut mutten ole raskinut tilata. Nyt sitten raski.

Aikaisemmat kommentit:
redrose82 kirjoitti 17.02.2012 - 15:38
Hauskaa laskiaista myös sinne :)

SakariSokeri kirjoitti 18.02.2012 - 17:23
Mehevän ja herkullisen näköinen!
Hyvää Laskiaista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥