perjantai 9. elokuuta 2013

Aurinko kakku


Töihin tuli tehtyä Kinuskikissan ohjeella Aurinkokakku loman alkamisen kunniaksi. Tämä oli siis heinäkuun alussa... :D Kääretortun tein itse ja kuorrutteena käytin värjättyä vaahtokarkkimassaa mutta muutoin kakku oli samanlainen kuin Kinuskikissalla.


Kääretorttu
 4 munaa
1 dl sokeria
Sekoitetaan kuohkeaksi vaahdoksi, eli noin 4-5 minuuttia.

Lisätään siivilän läpi:
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoitetaan varovasti (esim. nuolijalla) ettei kuohkeus katoa.
Paistetaan uunin keskitasolla 225-asteessa n.7 minuuttia.
Kumoa hiukan jäähtynyt pohja toiselle leivinpaperille tai leivinliinalle.
Täytä haluamallasi täytteellä ja kääri rullalle. Anna maustua pari tuntia.

Täyte
(muokattu Karamelli cakes:n Mango-täytteestä)

2,5 dl kermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 pieni tlk säilykepersikoit
3 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokeri ja tuorejuusto. Pilko persikat pieniksi ja lisää nuolijalla varovasti sekoittaen. Sulata liivatteet kuumaan veteen (n.1-2 rkl) ja lisää ohuena nauhana sekoittaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥