tiistai 28. lokakuuta 2014

Omenakakku

Omenoita vielä riittää, joten seuraavaksi ajattelin kokeilla tätä kakkua, jonka olen Pulla-akalta bongannut. Halusin pitkästä aikaa käyttää äidiltä ryövättyä vuokaa :D Se oli vähän liian pieni, joten pieni kakku tuli 15 cm:n irtopohja vuokaan. Oikein hyvä kakku, meillä ei pakastimeen vierasvaraksi päässyt eikä kuvaakaan ehtinyt ottamaan :D Mutta onneksi kaupasta omppua löytyy, joten voi tehdä inspiraation iskiessä.

150g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjuhetta
1 tl vaniljasokeria
kardemummaa jauhettuna (maun mukaan)
kanelia jauhettuna (maun mukaan)
1 dl kermaa / maitoa (laitoin maitoa)
3 dl omenaraastetta / -silppua (laitoin silppua)

Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen - anna vatkautua kunnolla kummankin munan jälkeen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen kerman/maidon kanssa taikinaa. Käännä viimeiseksi joukkoon omenaraaste. Paista 175-asteessa 50-60 min. Tarkista tikulla kypsyys.

Omenaviinerit


Tämmöisten pikaisten omenaviinerien ohjeen olen ottanut Marilee leivoskelee -blogista aikoinaan. Hyvin helppoja ja nopeita tehdä, voi myös omenan tilalle vaihtaa jotain muuta.

* torttutaikinalevyjä
* vaniljakreemijauheesta tehtyä kreemiä
* sokerissa ja kanelissa pyöriteltyjä omenansiivuja (tai jotain muuta)

Sulata torttutaikinalevyt paketin ohjeen mukaan. Leikkaa levy puoliksi, laita keskelle vaniljakreemiä ja sen päälle omenasiivuja. Paista 225-asteessa n.20-25min.

Kuivatut omenat


Eno toi kassillisen omenia serkkuni isän puusta. Vihreitä ja kuulemma kirpakoita, ettei pelkästään oikein voi syödä. Ellei tykkää. Ja itsehän tykkään hieman makeahkosta. No, ei siinä auttanut kuin ruveta miettimään mihin ne upottaisi. Mielen tuli mitä ja paperille piti laittaa ylös ettei unohda. Loppujen lopuksi omenat loppuivat kesken! :D Muutama idea jäi toteuttamatta mutta säästetään ne ensi syksyyn, nyt on omena kiintiö täysi :) Joten seuraavaksi tulee paa-aaljon omppu postauksia :D


Näitä kuivattuja omenia olen halunnut kokeilla jo SLY11-kierrokselta lähtien, sain nimittäin silloin pussillisen niitä. Eli aika kauan ovat odottaneet kokeiluaan :D Kuivatin omenia kiertoilmalla n.50-asteessa, kunnes olivat kuivia/rusinan oloisia. Nyt ei muuta kuin herkuttelemaan!


Kakku-rasia


Momomushyn blogista löysin tämmöisen makean kakku-rasian ohjeen :) Pitihän sitä sitten kokeilla... Veljentytölle 1-kk päivänä annoin ja sisälle laitoin arvan. Vanhemmat meinasivat säästää arvan, että saa tyttö vanhempana sitten raaputtaa itse (voiton viimeinen lunastus taisi olla 2016 lopulla) mutta eivätpä olleetkaan malttaneet :D
Helppo ja kivan näköinen rasia, voisi käydä muillakin pikkulahjoilla paketointi vaihtoehtona.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Veljentytön ristiäiset


Syyskuun viimeisenä lauantaina vietettiin veljentyttöni ristiäisiä. Tarjouduin tekemään tytölle kakun juhliin, vaikka eihän hän sitä syönytkään :D Netistä selasin ihania ristiäiskakkujen kuvia ja pienoinen ahistuskin alkoi jo tulemaan "millaisen teen, nämä kaikki ovat niin ihania, yllänkö samaan...". Mutta sitten välähti ajatus ja ei muuta kuin suunnitelmat ylös! Sattumoisin ideani oli samantyylinen Mamman leivontanurkan kanssa :D Onneksi sain ystävältäni Kakkutaiteilijalta "pyllöttävää" 3D-vauvamuottia lainaa, ei tarvinnut ostaa omaksi. Vastavuoroisesti tietysti lupasin lainata hänelle omia tarvikkeitani tarvittaessa.


Kakkupohja on 10 munan pohja, riittipä ainakin eikä loppunut kesken :D Kakun koko oli n. 23*33 cm. Kostutuksena sokerivesi ja täytteinä mango sekä aina varma nakki, herkullinen suklaa. Päällä kermaa, se oli ainoa toive kysyessäni toiveita kakkuun: "kuhan on kerma" :D. Koristeet ovat kaulintamassan ja sokerimassan sekoitusta. Kakun täytteisiin otin ohjetta Suklaapossulta hieman muuttaen. Olivat oikein helppoja ja herkullisia (postauksen lopussa ohje). Kakku oli laktoositon.


Vauvoja tein varuilta kaksi kappaletta, jos toiselle sattuu jotain :) Ei sattunut, joten toinen vauvoista pääsi kahvikakkujen keskelle koristeeksi. Tiikerikakkua valkosuklaakuorrutuksella ja suklaakakkua suklaakuorrutuksella :) Ahkera äiti ollut, kun oli ehtinyt kaikenlaista herkkua tehdä; voikkari, porkkanapiirakka, lohipiirakka ja nämä.


Äitini leipoi jalkapohjamuotillani pikkuleipiä Mansikkamäen Fantasiapiparkakku ohjeella, minä sitten koristelin jalat.


Tytön äidin sisko oli tehnyt ihania vaaleanpunaisia Macaroneja, täytteenä taisi olla jotain missä oli valkosuklaata :D Aivan ihania olivat!


Voileipäkakku Kinuskikissan ohjeella. Oli kyllä todella hyvää, itsekin ajattelin sitä joskus kokeilla :)

Kahvipöytä kaikkine herkkuineen.

Kahvipöydän upea kimppu.

Juhlakalu mummonsa tekemässä satiinisessa kastemekossa.

Tädin ja veljentytön kädet <3

Jee, tänään on mun päivä!



Taitaa tulla pitkä ja nätti tyttö, kun kastevesi lensi pitkässä ja komeassa kaaressa :)

Niin, ja tytön nimeksihän tuli PEPPI ANNELI <3 Ja kummeja hän sai viisi :)


Mangotäyte (suklaatäyte)

5 dl kermaa
200 g mangotuorejuusto (maustamatonta tuorejuustoa)
250 g maitorahkaa
3.5 dl Bonnen mangososetta (300 g suklaata)
1 rkl vaniljasokeria 
5 liivatelehteä
4 rkl vettä

Laita liivatteen kylmää veteen likoaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maitorahka, tuorejuusto sekä mangosose. Mausta vaniljasokerilla ja tarvittaessa lisää hieman tavallista sokeria. Itse koin, että täyte oli tarpeeksi makeaa ilman tavallisen sokerin lisäämistä.

Kiehauta vesi esim. mikrossa ja sekoita liivateet kuumaan veteen. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Hyydytä jääkaapissa vähintään kuusi tuntia, mielellään yön yli ennen tarjoilua. Minä täytin kakun aamulla ja päällyskermat laitoin illalla. Tee suklaatäyte samallalailla mutta käytä mangon tilalla suluissa olevia aineksia :)

torstai 16. lokakuuta 2014

Kummitytön muffinit


Syyskuun puolessa välissä olimme etelässä vanhimman kummityttömme 10-vuotis syntymäpäivillä. Kauhean nopeasti menee aika, muistan vielä kuin eilisen, kun yöjunalla menimme ristiäisiin ja kuinka kastetilaisuudessa minulla alkoi kädet täristä (tottumuksen puutteesta ja jännityksestä) ja pienen pieni hikikin otsalta tippua :D Ja tietysti kaikki muutkin asiat kyseiseltä päivältä :)

Kummityttö oli itse äitillensä sanonut, että haluaisi leipoa minun kanssa. Ja tietystihän täti alkaa leipomaan! Valinnan ja muutaman vaihdoksen jälkeen  kummityttö päätyi näihin muffineihin. Ennen leipomista kävimme kuitenkin koko sakilla hieman kävelemässä kansallispuistossa ja laavulla paistamassa makkarat ja vaahtokarkkeja :) Kyllä sitten olikin mukava tehdä kahvipöytään tuoreet suklaamuffinit!


Muffinit menossa uuniin. Kummityttö itse teki kaiken, minä olin ohjeen lukija :) Kuorrutuksen suklaan levitin, mallia näytin ensin muutamalla mutta sitten sainkin tehdä kaikki :D


Kaupan sokerikuorrutetta tyttö pursotteli itse mutta lopussa sai täti hieman avitella. Kyllä sitä olikin aika työ pursotella. Koristeeksi tuli semmoisia karkin makuisia strösseleitä. Ja kylläpä muffinit saivatkin kehuja!


Ohje oli tämmöisestä kirjasta.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Hääkakku


Seitsemättä hääpäivää vietettiin miehen kanssa syyskuun alussa :) Samana päivänä myös vanhempani viettivät omaa 35-vuotis päiväänsä. Tämmöisen pikaisen kakun tein: tavallinen 4 munan sokerikakku pohjana, kostutus sokerivedellä, täytteenä Mustaherukkaisella hyydykejauheella maustettu kerma ja päällä Wicked sweet kitchenin ohjeella suklaaganache.


Koristeena puolitettuja vihreitä viinirypäleitä ja kaksi perhosta, jotka lensivät kakun päälle lämmittävästä paketista :) Oikeen hyvä ja herkullinen pikakakku oli, suosittelen kyllä tuota ganachea kokeilemaan, mulla se jäi nyt "ainoaksi, oikeaksi ganacheksi" :)

Helppo puolukkapiirakka


Myöskin tätä helppoa ja herkullista puolukkapiirakkaa tuli tehtyä tuoreista, itse poimituista puolukoista :) Kuten näette, tai siis luette, postaukset ovat AIKA pahasti jäljessä, vielä kymmenkunta odottaa, odottaa, odottaa... Kiirettä on pitänyt koko syyskuun ja se vain tuntuu jatkuvan kaikenmaailman hillojen ja säilönnän myötä :)

Mutta takaisin tähän piirakkaan. Se oli tosiaan helppo tehdä ja herkullista, kuten näette :) Puolet ehti jo mennä, onneksi sain kuvan napattua. Ja itse ohje tuli napattua syksyn Mitä tänään syötäisiin -lehdestä sivulta 27. Ohje löytyy myös netistä TÄÄLTÄ. Voin myös kirjoitella sen tähän myöhemmin, kun on enemmän aikaa :) Piimän korvasin maidolla, muutoin on ohjeen mukaan. Suosittelen kyllä kokeilemaan.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Maijan ruispuolukkakääretorttu

Ostin keväällä enolle syntymäpäivä lahjaksi pienen termarin, jonka voi ottaa marjametsään mukaan. Hänellä kun ei ollut oikein sopivaa. Uhkaus sitten tuli, että syksyllä mennään puolukkaan. Ja niinhän sitä mentiinkin, jo syyskuun alussa :) Kahvit neljän sokeripalan kera termarissa (itse en sokeria käytä, joten makiaa oli mutta hyvää se siltikin oli), enon pakkasesta löytämät lihapasteijat ja minun, myöskin pakkasesta, kahvikakkua, en vaan muista mitä se oli :D Sitä sitten puun rungolla istuessa mietittiin. Selvyyttä ei tullut mutta itse päädyin siihen, että se oli kardemummakakkua.


Siwassa käydessäni nappasin uuden ME-lehden mukaan ja siellä oli herkullisen näköinen puolukkakääretorttu. Jauhoina oli ruisjauhot, joten uteliaisuuttani sitten tein sen, tuoreista, itse poimituista puolukoista tietysti :D Sokerin myös vaihdoin luomuruokosokeriin, sitä kun sain viimeksi ollessani SLY-kierroksella :) Ohje löytyy myös TÄÄLTÄ.

Äidillekin tiskiliina



Lanka: Novita Bambu turkoosi ja musta