maanantai 2. marraskuuta 2015

Tunnelman tuojia


Lämmin syyskuu innosti anopilta keväällä synttärilahjaksi saadun ruusun oikein runsaisiin kukkiin <3 Olin jo aiemmin miettinyt, että olisi kiva tehdä tämmöinen kynttilä koriste, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.


Vati on saatu vanhimmalta kummitytöltä joululahjaksi, koristekivet ovat samoja, jotka olivat häissämme koristeena :) Liina on itse virkattu Juhannusruusu-ohjeella. Oikein ihana tunnelman tuoja oli, tykkäsin! Kovin kauan vain eivät kukat kestäneet mutta onhan tuo muutenkin nätti.


Ruusu loistossaan <3




"Verikuutakin" innoistuin nousemaan aamuyöstä katsomaan 28.9. :D Komiahan tuo oli, kuva ei anna oikeutta sille mutta ompahan itse otettu muistoksi. Onneksi mies sai parempia kuvia "punaisesta ukosta" :D





Sitten hieman retroilua... Mummoni antoi "ennakko perinnöksi" ompelukoneensa. En ole vielä sillä ommellut mitään, pitänee vähän tutkailla ja harjoitella tilkulle. Monenlaisia tikkauksia näköjään saa aikaiseksi. Yläasteella meillä oli tämän tyylisiä koneita, niitä silloin inhosin :D


Valurautapataa olen haaveillut pitkän aikaa. Cittarissa oli sitten tarjouksessa tämmöinen, muistaakseni 25 euroa. Tämä käy kaikille liesille ja uuniin. Tietysti piti ottaa oranssi ,) Karjalanpaistia olen vasta tehnyt mutta hyvä pata oli.

4 kommenttia:

  1. Kaunis koriste! Ja tuo ompelukone - ihana!! :) Mullakin pitäisi hankkia uusi pata, kun edellinen ei kelpaa kuin sipulin säilytykseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P kommentista :) Ompelukone on kyllä ihanan retro, vielä kun saisi kokeiltua toimiiko se :D Toivottavasti pata löytyy ja pitäähän niitä sipuleitakin jossakin säilyttää ,)

      Poista
  2. Onpa ihana tuo ompelukone!:) Vanhat koneet on aarteita. Kiva myös tuo Cittarin valurautapata, kivan retro :) Pitäää käydä itsekin vilkuilemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Khadi kommentista :) Yleensä myös vanhat koneet ovat kestävämpiäkin. Toivottavasti pata löytyy!

      Poista

Kiitos kommentista ♥