lauantai 30. joulukuuta 2017

Naapurin kakku

Naapurit kävivät ristiäis rääppiäisillä ristiäisten jälkeen. Asiasta tietämätön kun olin (gluteeniton ja laktoositon ruokavalio), yksi naapuri joutui tyytymään kahviin ja Geisha konvehteihin. Lupasin tehdä hänelle oman kakun. Ja kun hän vielä kävi kesällä kastelemassa kukkiamme, kun olimme poissa, oli se kyllä todellakin kakun paikka 😊 Kakun ohje löytyy Fazerin sivuilta TÄÄLTÄ. Kakku oli kuulemma ollut sen verran hyvää, että oli kakkulapiokin pitänyt nuolla puhtaaksi 😄


Tämän kakun myötä toivotan kaikille

Hyvää uutta vuotta ❤️

Tädin synttärikakku


Tädillä oli tässä taannoin synttärit ja hän pyysi tekemään täytekakun. Toiveina oli laktoositon ja vadelma täyte. Tämmöinen siitä sitten tuli 😊


Pohja on 6 munan, kostutus sokerivedellä, täytteessä vadelma marmeladia ja vadelma kermaa (Städterin vadelma makukermatiiviste). Vadelmista yritin siivilän läpi pusertamalla saada kivet pois, joitakin jäi 😄

Koristeet kuivumassa

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kursseilla

Oulu-opistossa tarjottiin näin syksyn/talven aikana kursseja leivontaan liittyen. Oli suklaa kurssia, kukkien pursotus kurssia ja sitten nämä kaksi, joihin pääsin: sokerimassakukkaset ja pikkuleipien koristelu kurssit :) Kurssit olivat kysyttyjä, paikat (n.15) täyttyivät hetkessä, joten nopea sai olla :D


Alempi ruusu on tehty kurssilla, se vähän kärsi kuljetuksessa kotia. Ylemmän tein sitten kotona seuraavana päivänä :)


Minulla oli tylsästi kaupan piparkakkakkuja vain mukana. Tarkoitus kyllä oli tehdä piparkakkuja mutta ei yksinkertaisesti ehtinyt eikä jaksanut. Mutta saihan näilläkin harjoiteltua :D

Isänpäivä


Ensimmäinen isänpäivä ❤️ 
Tärkeä päivä, joka ansaitsi erityisen kakun. Pohja Sukkaapossun mielettömän mehevä suklaakakku, täyte liivatteeton vadelma täyte ja päällä Wicked Sweet Kitchenin suklaaganache.

torstai 12. lokakuuta 2017

SLY40 lokakuun paketti


Päivällä tuli viesti, että olisi paketti haettavissa 😊 Isäntä aikoi käydä vieressä kaupassa, joten hän kysyi hakeeko paketin samalla! Minä laitoin tiedot, josko paketti annetaan hänelle. No, olihan se annettu 😄

Lokakuun aiheena oli kurpitsa. Ikinä en oo mitään kurpitsasta tehny mutta nyt kyllä on pakko, niin herkullisia ohjeita oli 😋 Valinnan vaikeus mistä aloittaa... Ehkäpä leivästä, kun on nuita makeita nyt tehnyt. Ohjeita siis olivat

* Kurpitsasämpylät
* Kurpitsakeitto
* Kurpitsamuffinit
* Kurpitsaleipä
* Kurpitsakakku
* Halloweenin kurpitsapiirakka

Paketissa ohjeiden lisäksi oli
* fariinisokeria
* vaahterasiirappia
* appelsiinimarmeladia
* auringonkukan siemeniä
* suolattuja ja paahdettuja pistaasipähkinöitä (pitänee piilottaa, meillä kun menee nämä ihan näinkin 😄) 
* tuoretta inkivääriä
* suklaalevy  😋

Ja kauniissa kortissa oli paljastus, kuka on näitä paketteja minulle lähettänyt 😊 Ja sehän oli..... Tiina, Jauhoäidin keittiöstä! Sydämelliset kiitokset sinulle näistä kuluneista ja mukavista kolmesta kuukaudesta. Tarpeellista ja uutta olit paketteihin löytänyt, myös itsesi 😄 Vierailen blogissani, vieraile sinäkin täällä. Oikein ihanaa syksyä 🍁🍃🍂

**********

SLY-ringissä salainen ystävä ilahduttaa omaa ystäväänsä kolmen kuukauden ajan. Kuukausille on mahdollisesti annettu jonkinlainen teema. Nyt on menossa kierros 40 ja lokakuun aiheena on "kurpitsa!".

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

SLY40: porkkanamuffineja ja kinkku-kasvispiirakkaa


Syyskuun paketissa sain ohjeen porkkanapiirakkaan 😊 Muokkasin ohjetta sen verran, että tein muffineja 😄 Ohje löytyy Arlan sivuilta, KLIK. Oikein hyvää oli, eli nyt on kaksi toimivaa porkkanapiirakkaan ohjetta 😄


Tämä piirakka on tehty helpon kautta: pohjana Myllyn Paras pyöreä piirakkataikina suolaiseen leivontaan (klik), kinkkusuikaleita, Amerikan vihanneksia (pakasteesta) sulatettua, juustoraastetta sekä munamaitona 2 munaa ja tölkki kippari ruokakermaa. Paistettu piirakkataikinan pussin ohjeen mukaan 😊

Näitä tarjosin vanhemmilleni, kun tulivat lapsenlikaksi. Kylläkin "turhaan", koska klo 12 menoni olikin siirtynyt aamuksi klo 9 enkä ollut tietoinen tästä 😆 Perjantaina myös rakas ystäväni saa herkutella näillä, kylläkin tuoreella piirakalla 😊

Omar-palat ja kurssin satoa


Lokakuun alussa Fazerin facebook-sivusto mainosti tätä makeaa leivonnaista 😄 Pakkohan sitä oli sitten kokeilla. Ohje löytyy täältä, KLIK. Kyllä meni palasesta sokerit kohilleen! 😄 Makeaa siis oli. Pellillisestä tuli aika ohut mutta ehkä parempi niin. Pakkaseen meni osa, katsotaan miten käy 😊



Lokakuun alussa olin myös Oulu-opiston järjestämällä Sokerimassakukka-koristelu kurssilla. Leikkasin nuihin ruusuinen palaset semmoisella muotilla, jossa tuli yhteen viisi terälehtiä, eli oli semmoinen kukan mallinen muotti. Tuon alemman kukan tein kurssilla, se vähän kärsi kuljetuksessa. Ylemmän tein kotona ja ihan tyytyväinen olen siihen 😊 Vielä olis kurssilla saatua massaa, että vois harjoitella kun ehtii 😄

torstai 21. syyskuuta 2017

SLY40: Sitruunakakku


SLY40 syyskuun paketissa sain ohjeen tähän kakkuun. Ohje löytyy myös Myllyn Paras sivulta, KLIK. Tein tämän kakun nyt viikonlopuksi, kun Martan kummisetä aikoi tulla kyläileen, niin on kahvin kanssa jotain herkkua :)

perjantai 15. syyskuuta 2017

SLY40 syyskuun paketti


Eilen kilahti tekstiviesti, että olisi paketti haettavissa :) Hetihän se piti illalla lähtä hakemaan, kun auton sai. Siinä sitten koko porukalla avattiin, mitäkähän sieltä paljastuu. Pikku kätösetkin innoissaan rapisutti laatikkoa, taitaa olla tuleva leipuri ,)

Paketista löytyi
* perunajauhoja
* tomusokeria
* leivontasuklaata
* suklaakeksejä
* vaniljasokeria
* leivinjauhetta
* ohjeet luumutortut tuoreista luumuista, porkkanapiirakka ja sitruunakakku

Kiitoksia pari! Itse asiassa päivällä ajattelin, että pitää seuraavalla kauppa reissulla ostaa leivinjauhetta kun alkoi olla niin vähissä :) Ensi viikonlopuksi voisi joko sitruunakakun tai porkkanapiirakan tehdä, kun Martan kummisetä aikoi tulla yökylään :) Saapa nähdä onko porkkanapiirakka niin hyvää kuin se, mitä useimmiten teen ,) Jännityksellä odotan ensi kuuta, paljastusta ja kurpitsaa <3

**********

SLY-ringissä salainen ystävä ilahduttaa omaa ystäväänsä kolmen kuukauden ajan. Kuukausille on mahdollisesti annettu jonkinlainen teema. Nyt on menossa kierros 40 ja syyskuun aiheena on "muistellaan kesäretkien herkkuja ja jaetaan niitä salaisille!".

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

SLY40: Viinimarjakakku

Isäni ja isänäiti ovat toimineet aikoinaan yrittäjinä. Minulla oli tapana leipoa Yrittäjän päiväksi jotakin, joten eilenhän se oli hyvä päivä leipoa :D Sain SLY40 elokuun paketissa ohjeen tähän viinimarjakakkuun sekä muutamia aineksia. Hieman poikkesin ohjeesta: mantelimassa oli niin pehmeää etten saanut siitä viipaleita, joten murustelin sitä. Varmaankin jääkaapissa olisi ollut hyvä vähän aikaa pitää... Kuorrutukseen käytin kaapista löytynyttä kaupan sokerikuorrutetta :) Hyvää kakkua oli!


3 munaa
150 g voita
2,5 - 3 dl turkkilaista jogurttia
370 g (n. 6 dl) vehnäjauhoja
2,5 dl vaaleaa ruokosokeria (laitoin tavallista)
1 dl raakaruokosokeria (paketista löytynyttä ruokokidesokeria)
2,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl jauhettua vaniljatankoa (vaniljasokeria)
6-7 dl punaisia viinimarjoja (+ muutama musta, joita ei ollu)
50 g mantelimassaa viipaleina

Vaahdota sokerit ja huoneenlämpöinen voi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljajauhe. Lisää voi-sokerivaahtoon munat ja n. kolmannes jauhoista. Lisää jogurtti ja loput jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää marjat. Laita puolet taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Laita mantelimassapalat taikinan päälle. Kaada loppu taikina vuokaan. Paista 190-asteessa n. 1h 10min. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ritilän päälle. Koristele halutessasi tomusokeri-vesi(-Kirsch)kuorrutuksella.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Puolivuotis synttärit ja 600. postaus


Elokuun alussa vietimme pieni muotoiset puolivuotis synttärit <3 Isäntä on jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla täytekakun tekoa, joten nakitin sen sitten hänelle :D


Oikein hyvä kakku tuli ja se katosi melkein kokonaan heti kerralla :D Pohja oli viiden munan, kostutus sokerivedellä, täytteenä mansikkahillo + banaanimössö + kermavaahto.


Itse tein pitkästä aikaa voileipäkakun. Leipänä oli Pulla-Pirtin ruisleipää, joka oli siivutettu vaakaan. Laitoin neljä leipä- ja kolme täyte väliä. Pussillisesta leipää tuli siis kaksi voikkaria. Täytteenä oli Pienen voikkarin (KLIK) täytteitä, ei ehkä just samoja mutta sinne päin :)

Martta 6kk <3

Tämä oli sitten muuten blogin 600. postaus :D Photobucket on näköjään muuttunut maksulliseksi (? vai onko mulla niin paljon kuvia siellä, että alkavat veloittamaan...?), joten vanhoissa postauksissa ei näy kuvat. Yritän niitä pikkuhiljaa laitella uudestaa. Mietinnässä on joku toinen paikka, johon kuvia voisi laittaa. Vinkkejä otetaan vastaan :)

Aprikoosipalat


Äitini on useasti tehnyt näitä Aprikoosipaloja :) Nämä ovat muuten samanlaisia kuin mokkaruudut mutta taikinaan lisätään 2 dl aprikoosihilloa tai -marmeladia :) Minä tarjosin näitä, kun vanhin kummityttö kävi kylässä <3

maanantai 4. syyskuuta 2017

Kesän nautiskeluja

Kesällä tuli vähän nautiskeltua myös muuallakin kuin omassa keittiössä ja muutakin kuin syömistä :D



Veljeltäni saatiin joululahjaksi lahjakortti Viikinkiravintola Haraldiin, jossa nautimme Wilhelm Valloittajan kilven :) Kilvellä oli paahdettua merilohta, mureaksi haudutettua karitsanniskaa, viipaloitua härän pihviä, leppäsavujuustoperunaa, viikinkien kilpiperunaa, paahdettuja juureksia, tatti- ja tervapippurikastiketta sekä Saloniemen tilan jogurttia :D



Entinen naapurinpoika (äitinsä kyllä asuu vielä vanhempieni naapurissa :D) soitteli heinäkuun illassa bändinsä kanssa Raahen Ruiskuhuoneella. Meno oli kuin suuremman luokan bändillä ja ilma helli kuulijoita. Olin nyt ensimmäistä kertaa kuuntelemassa, monesti kyllä aikonut mutten ole päässyt. Netin kautta olen kyllä kuunnellut. Niin, ja Junkie Patrol oli bändin nimi :D







Menimme porukalla Oulun torille syömään perinteiset kesän kalalautaset :) Marttahan nyt ei syönyt mutta pilttiä söi :D Ensimmäinen bussi kyytikin meni hyvin.






Raahessa on entisöity Pekkatorin kupeessa oleva Langin kauppahuone kahvilaksi. Myöskin majoitusta sieltä löytyy tyyliin B&B. Kävimme siellä kahvilla. Suklaakakku oli niin hyvää etten ehtinyt kuvaa ottaa :D Otin sitten isännän lakkakakusta :)

https://www.langinkauppahuone.fi



Konvehteja

Päivitykset nyt pomppii miten sattuu :D


Heinäkuussa tuli kokeiltua konvehtien tekoa. Aika vaativaa oli ja suklaista tuli melko tuhteja mutta kivaa touhua kuitenkin oli ja suklaat hyviä :D


Näissä nyt oli semmoinen tryffelitäyte ja päällä pilkottua suolapähkinää


Ohjeessa oli varmaan joku vika, kun aineksien mukaan piti tulla 30kpl konvehteja, mulla tuli varmaan se 50kpl ja vielä jäi näin paljon kuorrutetta ja täytettä yli!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

SLY40: Karviaistorttu


Elokuun SLY-paketissa tuli ohje ja hieman tarvikkeita tähän torttuun 😊 Äidilläni oli muistaakseni karviaispensas (niinkuin olikin), joten kysyin häneltä niitä. No eihän ne vielä kypsiä olleet mutta pakkasessa oli 😊 Äitini sitten toi niitä samalla, kun tuli ammaksi, kun kävimme katsomassa Einiä ja Siltsua Toppilan möljällä. Ja pitihän se piirakka sitten heti tehdä 😄


Hyvää piirakkaa oli. Pitänee kokeilla kirsikka versiotakin, kun niitäkin äiti toi 😊


Resepti löytyy Valion sivuilta. Oma reseptini pääsi jo SLY-vihkoon, johon olen kerännyt kaikki sly-ohjeeni 😊 Tämän kirjasen olen joskus saanut sly-ystävältäni.


Omenapuussakin on paljon omenia, saa nähdä miltä maistuvat.


Marttaki nautti terassin lämmöstä 😊





Kuka muistaa mainoksen? 😊


Siltsun varmaankin tunnetuin biisi 😊

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Martan sapuskat

Koiran ruokakirjat ovat vaihtuneet vauvan ruokakirjaan 😊


On tullut tehtyä possupataa,


Hedelmäistä broilerisosetta,


lihamakaroni- ja kalajuuressosetta 😊

maanantai 14. elokuuta 2017

SLY40 elokuun paketti

Tänään tuli tekstiviesti, että olisi paketti postissa 😊


Paketti sisälsi:
* ruisjauhoja
* taloussokeria
* maissitärkkelystä
* ruokokidesokeria
* teetä
* vaniljasokeria
* maitosuklaata
* sekä ohjeet viinimarjakakkuun, mustikkakukkoon sekä karviaistorttuun.

Kaikki ainekset ja ohjeet olivat tarpeellisia ja tervetulleita ❤️ Mustikkakukkoa olen monet vuodet meinannut tehdä, jospa nyt sen saisi aikaiseksi 😊 Äidiltä voisi karviaisia ryövätä, muistaakseni hänellä oli pensas... Viinimarjoja tulee mökiltä 😄 Teetä taidan maistaa heti aamulla.

Kiitoksia SLYni, innolla odotan ensi kuuta.

PS. Pihamaa löytyy, jolta löytyy omenapuu, jossa on paljon omenia. Toivottavasti ne pääsee suuhun asti, ei ole vielä kertaakaan saatu siitä omenia, on sen verran nuori 😊

**********

SLY-ringissä salainen ystävä ilahduttaa omaa ystäväänsä kolmen kuukauden ajan. Kuukausille on mahdollisesti annettu jonkinlainen teema. SLY-rinki on pyörinyt jo 10-vuotta tauotta! Nyt on menossa kierros 40 ja elokuun aiheena on "kotimainen marjat/hedelmät/kasvikset lautaselta tarjottuna".

torstai 10. elokuuta 2017

Kököstyksiä

Jotakin pientä on tullut tehtyä kevään ja kesän aikana, ei mitään kummempia 😊


Vanhemmille mansikkakukkasia torttutaikinasta, hillon alla myös vaniljakreemiä 😋


Sairaalassa ollessa tuli pari uutta tuttavaa 😊 Treffattiin sitten neitien kera ja tein kahville kasvispiirakan. Mentiin aidan matalimmasta kohdasta, eli pohja kaupan pakasteesta (suolainen piirakkapohja), pakaste kasviksia ja muna-maitoon yrtti ruokakermaa 😊 Hyvää oli ja tuli pikaisesti.


Isäntä teki viinimarja piirakkaa Pullahiiren yhden kulhon piirakka-ohjeella 😊


Viime kesänä (2016) oli tarkoitus grillata veljen jaa cola-ribsiä 😊 Sattuneesta syystä ne jäi, joten tänä kesänä oli uus yritys 😄


Minä tein vieraille raparperi piirakkaa vanilja jätskin kaveriksi 😊 Ohje Pullahiiren yhden kulhon piirakka-ohje 😄 Molemmat tarjottavat katosi.